Näin Marsista tehdään uusi Maa

Miten punaisesta planeetasta saadaan vihreä? Ensin pitää ainakin käynnistää ilmastonmuutos.

Marsin asuttaminen voisi olla mahdollista.
NASA
Marsin asuttaminen voisi olla mahdollista.

Voisiko Marsista muokata maankaltaisen? Voisiko jäisestä ohuen ilmanalan planeetasta saada kutsuvamman ja enemmän maapalloa muistuttavan? Pitäisikö moista edes yrittää? Ensimmäiseen kysymykseen löytyy selvä vastaus: Todennäköisesti voisi. Avaruusalukset ja -luotaimet ovat löytäneet merkkejä siitä, että Mars oli nuorena lämmin planeetta, jonka pinnalla joet virtasivat suuriin meriin. Me taas olemme täällä Maassa keksineet, miten planeettaa lämmitetään: lykätään vain riittävästi kasvihuonekaasuja ilmakehään. Marsia muinoin lämmittäneestä hiilidioksidista suurin osa on luultavasti yhä siellä, jäätyneessä maassa ja jäisissä napalakeissa, ja sama pätee veteen. Planeetan paluu vihreille juurilleen vaatii vain varakasta puutarhuria.

Nasan planeettatutkijan Chris McKayn mukaan suurimman osan muokkaustyöstä tekisi elämä itse. ”Ei Marsia rakenneta. Sitä vain lämmitetään ja sinne heitetään vähän siemeniä”, hän sanoo. Vahvoja kasvihuonekaasuja, perfluorihiilivetyjä (PFC), voitaisiin tehdä synteettisesti Marsin maasta ja ilmasta, ja kaasu voitaisiin syytää kaasukehään. Planeetan lämmittäminen (jatkuu) vapauttaisi jäisen hiilidioksidin, joka taas kiihdyttäisi lämpenemistä ja nostaisi ilmanpainetta niin, että vesi voisi taas virrata.

Kasvitieteilijä James Grahamin mukaan siirtolaiset voisivat samalla kylvää erilaisia ekosysteemejä – ensin bakteereja ja jäkäliä, jotka elävät Antarktiksellakin, myöhemmin sammalia ja noin tuhannen vuoden kuluttua vaikka punapuita. Happitason nostaminen näiden metsien avulla hengityskelpoiselle tasolle saattaisi vaatia kuitenkin useita tuhansia vuosia.

Mars Societyn puheenjohtaja, insinööri Robert Zubrin, haaveilee marsilaiskaupungeista, koska hän uskoo ettei ihmiskunta selviä, jos laajentumista rajoitetaan. McKay taas uskoo enemmän vain tutkimuskeskuksiin. ”Marsissa eletään samaan tapaan kuin Etelämantereella”, hän ennakoi. Marsin muokkaustöissä kerätyistä kokemuksista voisi silti olla hyötyä rajallisella maapallollakin.
Hankkeiden mielekkyydestä ehtii vielä väitellä, sillä Marsiin ei olla lähdössä aivan pian. Valkoisen talon työryhmä esitti hiljattain, että ensin pitäisi matkata Kuuhun tai jollekin asteroidille. Tällä hetkellä Nasalla ei tosin ole varaa mihinkään matkoihin, saati sitten Marsin muokkaukseen.

Maailman kaunein lehti

Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.

Lahjaksi tyylikäs sääasema

Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Tieteen Kuvalehti

Afrikkalaisille arktista juomavettä?

Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.

Historia

Mistä asti on käytetty laskukoneita?

Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?

Maksuton varmistus

Tilaus: National Geographic ja Keepit turvaavat kuvasi ja tiedostosi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Gallup

Mikä näistä eurooppalaisista pääkaupungeista olisi mieleisesi matkakohde?