Kalassa termiittipesässä

Dinahin hunajankopsuttelu ei ole ainoa Goualougossa yleinen sarjoittainen työkalunkäyttötapa. Samalla hetkellä kun me katselemme mehiläispesän kimppuun käyvää Dinahia, kilometrin päähän termiittikeon lähelle viritetty kamera-ansa tallensi Moton ryhmän kantaäidin, Mayan, käyttämässä useita työkaluja tavalla, jota muut kuin ihmiset eivät ehkä koskaan ole hyödyntäneet.

Maya tulee kolme kertaa itsensä korkuiselle, kivikovalle sipulimaiselle termiittikeolle kan­taen suussaan useaa kasvinvartta, joiden avulla se aikoo onkia kaloripitoiset asukkaat koloistaan. Ensin Maya tunkee paksuimman oksan termiittikoloon ja avartaa sitä vispaamalla keppiä kiivaasti. Sitten se tarttuu ohueen, taipuisaan varpuun, jonka se on ottanut läheisestä Sarcophrynium-kasvista. Simpanssien tiedetään muuallakin Afrikassa onkivan termiittejä samankaltaisilla vehkeillä, mutta Maya menee vielä askeleen pidemmälle ja parantelee työkalua. Se vetää oksan päätä noin 15 senttimetrin matkalta hampaidensa välistä, jolloin pää rispaantuu siveltimen kaltaiseksi, ja suoristaa harjakset vetämällä oksan nyrkkinsä läpi. Sitten se keplottelee ammattimurtovarkaan näppäryydellä harjaspäisen oksan samaan reikään, vetää sen ulos ja nappaa suuhunsa taikasauvan hapsureunoihin tarttuneet pari hyönteistä.

Onkivavan merkittävä piirre on se, että se on jalostettu. Yksi nokkela simpanssi keksi katkaista kasvinvarren ja kalastella sillä termiittejä – mikä sekin on vaikuttava oivallus – mutta sitten toinen simpanssi keksi keinon tehdä sen vielä paremmin, eikä harjaskärki ole mitään turhanpäiväistä tuunausta. Morgan ja Sanz ovat itsekin kokeilleet termiittiongintaa sekä harjaskärkisillä että käsittelemättömillä tikuilla ja havainneet, että viritetyllä versiolla saattaa saada jopa kymmenkertaisen määrän termiittejä. Ilman aikakonetta emme tietenkään koskaan saa tietää, miten ihmisten kulttuuri sai alkunsa, mutta luultavasti siinäkin on ollut kyse sarjasta toisiinsa perustuvia, yksinkertaisia keksintöjä.

”Goualougo on todennäköisesti ainoa paikka koko maailmassa, missä ihmiset pystyvät ikinä näkemään aitoa simpanssikulttuuria”, sanoo J. Michael Fay, WCS-järjestön luonnonsuojelutyöntekijä, joka auttoi Nouabalé–Ndokin puiston perustamisessa. ”95 prosenttia maailman simpansseista ei ihmisistä johtuen elä tällä lailla.” Ugandan kahdella tärkeimmällä simpanssintutkimusalueella, Kibalen kansallispuistossa sekä Budongon suojelumetsässä, osapuilleen neljänneksellä simpansseista on ansojen aiheuttamia vammoja. Tansanian Gombessa, missä Jane Goodall teki uraauurtavaa tutkimustyötään, on jäljellä vain satakunta simpanssia, jotka kaikki elävät ihmisten piirittäminä.

Tämä on merkittävä ja huolestuttava ajatus: entä jos kaikki paikat, joissa tutkijat ovat luulleet seuraavansa luonnontilaisia simpansseja, ovatkin tarjonneet nähtäväksi ihmisen läsnäolon vääristämää simpanssikäyttäytymistä?

Simpanssit ovat erittäin sopeutuvaisia eläimiä. Ne pärjäävät aivan yhtä hyvin Kongon metsissä kuin Senegalin kuivilla savannikaistaleillakin, mutta niin kutsutun herkkien kulttuurien hypoteesin mukaan saatamme aliarvioida simpanssikulttuurin haurautta. Ihmisten läsnäolo saattaa vääristää kädellisten luonnollista käyttäytymistä, vaikka emme kaataisikaan metsiä avohakkuilla. Valikoivat hakkuut ja satunnainen metsästys saattavat riittää suistamaan simpanssiyhdyskunnan raiteiltaan, jos kyseinen toiminta ajaa ryhmiä konfliktiin tai vähentää tarjolla olevien termiittikekojen määrää.

• Edellinen Sivu 4 / 5 Seuraava