Pohjakalat katoamassa meristä

Troolareihin on viime vuosisadan aikana asennettu yhä tehokkaampia moottoreita, kaloja paikantavia tutkia, kevyempiä verkkoja ja suuria pakastimia. Kalastajat tarvitsisivat ehkä kuitenkin eniten aikakonetta.

Tuoreen tutkimuksen mukaan nykykalastajien tarvitsee nimittäin tehdä samankokoisen saaliin eteen 17 kertaa enemmän töitä kuin 1800-luvun purjelaivakalastajien.

Englannin ja Walesin vanhoja saalistietoja analysoineet tutkijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että yhtä kalastusvoimayksikköä kohden saadun saaliin määrä on pudonnut 94 % vuodesta 1889.
Se ei välttämättä tarkoita sitä, että pohjavesissä viihtyvien kalojen, esimerkiksi turskan ja koljan, määrät olisivat pudonneet 94 %. Luku on kuitenkin ”erittäin hyvä arvio”, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja, Yorkin yliopiston jatko-opiskelija ja tutkija Ruth Thurstan.

Saaliiden romahdus on ollut ”todella järkyttävää”, kun ottaa huomioon, kuinka tehokkaita nykyiset pyyntivälineet ovat, sanoo Thurstan.

Tilastot ovat Thurstanin mukaan erityisen huolestuttavia siksi, että ne eivät kerro vain yksittäisen lajin vaan kokonaisesta meriekosysteemin osasta. Merenpohja saattaa Britannian vesillä muuttua rajustikin, kun pikkukalat ja äyriäiset valloittavat alueet, jotka aiemmin olivat niitä saalistavien lajien valtakuntaa.

Britannia ei suinkaan ole ainoa maa, jossa kalakannat hupenevat.

Merentutkimuksen professori Andrew Rosenberg New Hampshiren yliopistosta Yhdysvalloista sanoo, että ”sama on ollut nähtävissä Atlantin länsiosissa, Pohjanmerellä ja Itämerellä”.

”Välimerellä kantojen kutistuminen on luultavasti ollut vielä rajumpaa.”

Paremmat välineet, pienempi saalis

Pohjakalasaaliit kasvoivat brittiläisillä vesillä vuodesta 1889 (jolloin saaliit alettiin ensimmäistä kertaa kirjata luotettavasti muistiin) 1900-luvun puoliväliin sitä mukaa kuin alukset kasvoivat ja menetelmät tehostuivat, kertoo Nature Communications -lehdessä julkaistu tutkimus.

Troolareihin, jotka vetävät laahusnuottaa eli troolia pitkin merenpohjaa, alettiin vaihtaa purjeita höyrykoneisiin 1880-luvulla, mikä mahdollisti entistä pidemmät matkat entistä syvemmillä vesillä. Verkkojen tekninen kehitys kasvatti saaliita entisestään, ja myös kylmäsäilytystilat kasvattivat kalastusalusten toimintamahdollisuuksia.

Vaikka aluksia on toisen maailmansodan jälkeen kehitetty aina vain tehokkaammiksi, saaliit ovat ainakin Britannian vesillä kutistuneet oletettavasti liikakalastuksen vuoksi.

Tutkimuksen mukaan Britannian nykyisellä troolarikalustolla saadaan vuodessa suurin piirtein puolet siitä, mitä niiden purjevetoisilla edeltäjillä vuonna 1889, ja alle neljännes huippuvuoden 1938 saalismäärästä.

Voiko pohjakalojen tilannetta parantaa?

Gavin Gibbons on USA:n kala- ja äyriäisteollisuutta edustavan National Fisheries -instituutin tiedottaja. Hänen mukaansa kalakantojen romahdukset eivät johdu niinkään ylitehokkaista pyyntialuksista kuin heikosta säätelystä.

Gibbonsin mukaan tarvetta olisikin ennen muuta järkevälle ohjaukselle, joka perustuisi nykyistä tarkempaan tietoon kalapopulaatioiden koosta, lisääntymisestä ja kestävistä pyyntimääristä. Kun tällaiset asiat saadaan kuntoon, kaloja voi yleensä pyytää kestävästi.

Myös New Hampshire -yliopiston Andrew Rosenberg uskoo, että liikakalastuksen aiheuttamiin ongelmiin voi löytyä toimivia ratkaisuja.

”Meidän on hyväksyttävä se, että olemme muuttaneet näitä ekosysteemejä perustavanlaatuisesti, mutta se ei tarkoita sitä, että mitään ei olisi tehtävissä”, hän sanoo.

Esimerkiksi pohjoisamerikkalaisen Georges Bankin runsaat kalavedet tyhjentyivät koljasta lähes kokonaan 1990-luvun alussa, mutta rajoitusten avulla kanta on saatu kymmenkertaistumaan vuodesta 1995 vuoteen 2005, vaikka se onkin vielä kaukana muinaisesta tasostaan, Rosenberg kertoo.

”Se on haastavaa”, hän myöntää. ”Uskon kuitenkin, että kannat voivat joissakin tapauksissa elpyä, jos liikakalastuksen ongelmiin pystytään pureutumaan.”