Otsoniaukon pieneneminen lämmittää?

Eteläisen pallonpuoliskon yllä oleva otsoniaukko on hidastanut ilmaston lämpenemistä, todetaan tutkimuksessa, jonka tulokset julkaistiin tammikuun lopussa Geophysical Research Letters -lehdessä.

NASA Earth Observatory

Maapallon keskilämpötila on noussut, mutta Antarktiksen ilmasto on silti pysynyt varsin viileänä. Syynä on ollut yläilmakehän otsoniaukko. Uuden tiedon valossa näyttää siltä, että otsoniaukon korjaantuminen johtaa ilmaston lämpenemiseen eteläisellä pallonpuoliskolla.

Otsoniaukko on vuosikymmeniä voimistanut tuulia Etelämantereen ympärillä. Tuulet ovat nostaneet merestä suolahiukkasia, joiden ympärille on tiivistynyt paljon pilviä. Nämä pilvet ovat heijastaneet auringon säteilyä takaisin avaruuteen ja pitäneet Antarktiksen lämpötilan viileänä kesäaikaan. Kun otsoniaukko vähitellen korjaantuu, pilvien määrä vähenee, mikä johtaa nopeampaan lämpötilan nousuun kuin tähän asti on oletettu, toteaa tutkimuksen johtaja professori Ken Carslaw Leedsin yliopistosta Englannista. Tutkimukseen osallistui myös tutkijoita Kuopion yliopistosta.

British Antarctic Surveyn tutkijat totesivat 1985, että Etelämantereen yllä yläilmakehässä on valtava aukko. Yläilmakehän otsoni suojaa maapalloa Auringosta tulevilta haitallisilta ultraviolettisäteiltä. Kansainvälisellä sopimuksella kiellettiin otsonikerrosta tuhoavien CFC-yhdisteiden käyttö. Otsoniaukon suureneminen saatiin näin pysäytettyä, mitä pidetään voittona ympäristönsuojelussa. Paranemisprosessi on kuitenkin erittäin hidas.

Otsoniaukon sulkeutuminen on yhtäältä siis menestys, mutta toisaalta se voi aiheuttaa uusia huolia. Tietokonemallien ja kahden vuosikymmenen ilmastotietojen perusteella Carslaw tuli kollegoineen siihen tulokseen, että otsoniaukon sulkeutuminen vähentää tuulten voimakkkuutta. Silloin vesipisaroiden ympärille tiivistyy vähemmän pilviä ja pilvien synty vähenee. Se taas aiheuttaa lämpötilan nousua Antarktiksen alueella.

Maailman kaunein lehti

Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.

Lahjaksi tyylikäs sääasema

Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Tieteen Kuvalehti

Afrikkalaisille arktista juomavettä?

Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.

Historia

Mistä asti on käytetty laskukoneita?

Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?

Maksuton varmistus

Tilaus: National Geographic ja Keepit turvaavat kuvasi ja tiedostosi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Gallup

Mikä näistä eurooppalaisista pääkaupungeista olisi mieleisesi matkakohde?