25.09.2011.
Ihmiset auttavat orponorsuja toipumaan traumoista ja saavat samalla uutta tietoa norsujen älystä ja tunteista.
29.06.2011.
Tiesuunnitelman vastustajien riemu saattoi olla ennenaikaista. Villieläimet ovat joidenkin asiantuntijoiden mukaan edelleen vaarassa.
29.05.2011.
Uusi superkiipeilijöiden sukupolvi uhmaa painovoimaa Yosemiten kansallispuistossa Kaliforniassa.
24.04.2011.
Vietnamin luolajätissä kasvaa viidakko jos toinenkin. Sen sisään mahtuisi pilvenpiirtäjä. Eikä sen loppua näy.
25.10.2010.
Agakonnia eli jättikonnia vietiin Australiaan 1935 jotta ne tuhoaisivat sokeriruokoja vaivanneita kuoriaisia. Kuoriaiset eivät kuitenkaan kiinnostaneet konnia, vaan ne söivät kaikkea muuta.
19.09.2010.
Tuuli ja vesi ovat luoneet Koillis-Brasilian rannikolle taianomaisen hiekkamaiseman.
02.08.2010.
Chile sijaitsee Etelä-Amerikan länsirannikolla. Matkaa mantereen eteläisimmästä kohdasta Perun rajalle kertyy kaikkiaan 4 300 kilometriä.
08.03.2010.
Jäätiköiden rouhimien huippujen ja vuonojen hallitsema Etelä-Chile on maailman luonnontilaisimpia paikkoja, mutta kuinka pitkään?
Ne voivat kasvaa maailman korkeimmiksi puiksi. Niistä saadaan puutavaraa, ne tarjoavat työtä, puhdistavat vesistöjä ja antavat suojaa lukuisille eläin- ja kasvilajeille. Kunhan ne vaan saavat siihen mahdollisuuden.
Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.
Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.
Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.
Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?