Uusi menetelmä paljastaa muumioiden salat

Kuvantamismenetelmällä saadaan selville jopa muumioiden sappikivet.

30 miljardia TT-mittausta paljastavat monenlaisia yksityiskohtia papitar Meresamunista, joka kuoli noin 30-vuotiaana vuonna 800 eaa.
30 miljardia TT-mittausta paljastavat monenlaisia yksityiskohtia papitar Meresamunista, joka kuoli noin 30-vuotiaana vuonna 800 eaa.

Muumio Meresamunin paksu kaula (oik.) sai tutkijat uskomaan thebalaisen papittaren kärsineen struumasta, mutta tietokonetomografia sai heidät toisiin aatoksiin. Palsamoijat olivat nimittäin vahvistaneet hänen kaulaansa toppauksilla.

Sarkofagin avaaminen saattaa tuhota sen sisällä lepäävän muumion, mutta lääketieteellisen teknologian ansiosta arkkuihin voidaan kurkistaa turval­lisesti. Röntgeniä on jo pitkään käytetty muumiotutkimuksessa, mutta tulokset eivät aina ole olleet luotettavia. Tietokonetomografia (TT) on nyttemmin kehittynyt niin tehokkaaksi, että sillä voidaan tuottaa puoli millimetriä paksuja kolmiulotteisia viipaleita ja saada vastauksia ikivanhoihin kysymyksiin. Tutkijat ovat onnistuneet määrittämään tarkasti vainajien kuolinikiä ja selvittämään yhteiskunnallisen aseman vaikutuksia muumioinnin laatuun. TT-kuvantamisella on löydetty todisteita ikivanhasta sappikivestä (jota luultiin aiemmin skarabeeksi), syövästä ja hampaiden narskuttamisesta.

Suurimman yllätyksen on kuitenkin tarjonnut Brooklynin museossa New Yorkissa lepäävä 2 700 vuotta vanha muumio: 80 vuoden ajan nimellä Lady Hor tunnetusta muumiosta tuli tutkimusten ansiosta kertaheitolla Sir Hor.

Reikiä nolla. TT-kuvaus paljasti ehjät hampaat. Silmiä peittävät kivet tai fajanssinpalat.

Synnyttäjän lantio? Kuvaus ei kerro varmuudella, oliko naisella lapsia.

Hyvät sääret. Vahvat luut kertovat terveellisestä ruokavaliosta ja aktiivisesta elämästä.

Jalkavaivoja. Oikeasta isovarpaasta paljastui 2 800 vuotta vanha vaivaisenluu.

Maailman kaunein lehti

Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.

Lahjaksi tyylikäs sääasema

Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Tieteen Kuvalehti

Afrikkalaisille arktista juomavettä?

Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.

Historia

Mistä asti on käytetty laskukoneita?

Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?

Maksuton varmistus

Tilaus: National Geographic ja Keepit turvaavat kuvasi ja tiedostosi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Gallup

Mikä näistä eurooppalaisista pääkaupungeista olisi mieleisesi matkakohde?