Vanhan egyptiläistemppelin raunioista on löydetty suuri, päätön, kreikkalaista kuningasta esittävä patsas. Löytö tukee teoriaa, jonka mukaan kyseinen rakennus saattaisi kaivauksen johtajien mukaan olla Marcus Antoniuksen ja Kleopatran viimeinen leposija.
Arkeologit ovat tutkineet Aleksandriasta noin 45 kilometriä länteen sijaitsevan Taposiris Magnan temppeliä viimeiset viisi vuotta löytääkseen pariskunnan haudat.
Nyt löydetyn, mustasta graniitista tehdyn patsaan, joka on päättömänäkin noin 180-senttinen, uskotaan esittävän kuningas Ptolemaios IV:tä, koska patsaan läheltä löytyi hänen nimeään kantava, samasta aineesta tehty kartussi.
Ptolemaios IV oli yksi monista kreikkalaisista kuninkaista, jotka hallitsivat Egyptiä niin kutsutulla hellenistisellä kaudella vuosina 332–30 eaa.
Päättömän patsaan lisäksi egyptiläis-dominikaaninen arkeologiryhmä löysi yhden temppelin nurkan perustusten raunioista kaiverruksen, jonka kreikan kielellä ja hieroglyfeillä kirjoitettu teksti kertoo, että temppelin rakennutti Ptolemaios IV, joka hallitsi valtakuntaa vuosina 221–205 eaa.
Tähän asti asiantuntijat olivat arvelleet rakennuttajaksi Ptolemaios II:ta, joka hallitsi vuosina 282–246 eaa.
”Jos halutaan etsiä tukea teorialle, jonka mukaan tämä olisi Kleopatran hauta, niin mitä myöhemmin temppeli on rakennettu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se on voinut olla yhä käytössä Kleopatran elinaikana”, sanoo Salima Ikram Kairon amerikkalaisesta yliopistosta, joka ei ole mukana Taposiriksen kaivauksissa.
Viimeisimmissä kaivauksissa ryhmä löysi myös joukon noin kaksi metriä korkeita sfinksijalustoja temppelin pohjoisen sisäänkäynnin edustalta, mistä myös päätön patsas löytyi.
Tutkijaryhmän mukaan tämä viittaisi siihen, että pohjoinen sisäänkäynti olisikin ollut temppelin pääsisäänkäynti eikä itäinen, kuten aiemmin oli ajateltu, koska muissa egyptiläistemppeleissä sfinksit johdattavat kulkijat juuri pääportille.
Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.
Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.
Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.
Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?