Popsivatko gorillat muita apinoita?

Gorilloiden ulosteesta löydetty nisäkkäiden dna voi selittyä siitä, että isot apinat syövät myös lihaa.

Villi vuorigorilla Ugandassa sijaitsevasta Bwindin kansallispuistosta (arkistokuva).
Michael Poliza, National Geographic Stock
Villi vuorigorilla Ugandassa sijaitsevasta Bwindin kansallispuistosta (arkistokuva).

Plos ONE -aikakauslehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kasviravinnolla elävät gorillat saattavat toisinaan haluta upottaa hampaansa apinanlihaan aivan kuin kasvissyöjä joskus sortuu hampurilaiseen.

Vankeudessa elävien gorillojen tiedetään ajoittain syövän lihaa, mutta villien gorillojen on oletettu tulevan toimeen vain lehdillä, hedelmillä ja muilla kasvien osilla ja hyönteisillä.

Nyt Gabonissa Loangon kansallispuistossa elävien vuorigorillojen ulosteesta on kuitenkin löydetty muiden apinoiden ja puikkijoiksi kutsuttujen metsäantilooppien dna:ta.

Havainto viittaa siihen suuntaan, että gorillat saattavat sittenkin syödä lihaa.

Vai onko kyse nisäkkäitä purreista hyönteisistä?

Erikoiselle dna-löydölle saattaa olla myös yksinkertainen selitys, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, Evoluutioantropologian Max Planck -instituutin kädellistutkija Grit Schubert Leipzigista Saksasta.

Gorillat syövät nimittäin myös muurahaisia, jotka puolestaan syövät kuolleiden apinoiden ja muiden eläinten jäänteitä.

Tutkijaryhmä uskoo, että gorillat saattavat syödä ja ulostaa muurahaisten ruoansulatuksesta peräisin olevaa nisäkäs-dna:ta.

Toinen mahdollisuus on se, että dna on peräisin sellaisilta apinoilta ja puikkijoilta, jotka ovat tonkineet gorillan ulostekasoja siinä toivossa, että niistä löytyisi syömiskelpoisia siemeniä tai muita kasvinosia. Ne ovat myös saattaneet nuuskia tai nuolla ulosteita tai virtsata niiden päälle, sanoo Schubert.

”Mahdollisuuksia on useita”, sanoo Schubert. ”En itse oikein usko siihen, että ne söisivät lihaa.”

Maailman kaunein lehti

Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.

Lahjaksi tyylikäs sääasema

Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Tieteen Kuvalehti

Afrikkalaisille arktista juomavettä?

Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.

Historia

Mistä asti on käytetty laskukoneita?

Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?

Maksuton varmistus

Tilaus: National Geographic ja Keepit turvaavat kuvasi ja tiedostosi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Gallup

Mikä näistä eurooppalaisista pääkaupungeista olisi mieleisesi matkakohde?