28.08.2011.
Hylätystä junaradasta on tullut New Yorkin katujen yllä kulkeva puisto, joka kantaa nimeä High Line.
18.07.2011.
Uutisia eri puolilta maailmaa – joka viikko sähköpostiisi.
29.06.2011.
Tiesuunnitelman vastustajien riemu saattoi olla ennenaikaista. Villieläimet ovat joidenkin asiantuntijoiden mukaan edelleen vaarassa.
12.04.2011.
Maanjäristyksen aiheuttama kriisi Japanissa on kääntänyt katseita myös Armeniaan, sillä sikäläinen, neuvostovalmisteinen ydinvoimala sijaitsee seismisesti epävakaalla alueella.
29.12.2010.
Etelä-Sudan on nyt Afrikan nuorin demokratia. Tutustu itsenäisen valtion taustoihin ja tulevaisuudennäkymiin.
17.10.2010.
Kaukasuksen eteläosia halkova rautatie yhdistää pian Eurooppaa ja Aasiaa. Uusi väylä synnyttää sekä unelmia että eripuraa.
09.09.2010.
Ydinteknologian uusi sukupolvi yrittää muuntaa yhden koko teollisuudenalan sitkeimmistä ongelmista – ydinjätteen – energiaratkaisuksi.
05.09.2010.
Suunnitelmallisuus muutti pienen, uneliaan saaren korkean teknologian voimanpesäksi yhdessä sukupolvessa.
03.08.2010.
Afganistanin vaikeapääsyisillä seuduilla, vanhan Silkkitien tienoilla, on ilmeisesti valtavia rikkauksia maan kätköissä.
06.07.2010.
Kun kansainväliset ponnistelut uusien valaanpyyntisäädösten aikaansaamiseksi kariutuivat, syntyi porsaanreikä, jonka vuoksi vuosittain voidaan pyytää jopa 1 500 valasta. Lisäksi pyyntiä voidaan harjoittaa Antarktista ympäröivällä suojelualueella.
Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.
Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.
Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.
Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?