25.01.2012.
Kahdeksaan vuoteen voimakkain aurinkomyrsky osui Maahan tammikuun 24. päivänä. Aurinkomyrsky voi aiheuttaa monenlaista harmia, ja siksi esimerkiksi lentoja ohjattiin uusille reiteille.
14.01.2012.
Tornadobongarit panevat usein henkensä alttiiksi tieteen hyväksi.
09.12.2011.
Preerian yli kulkenut myrsky kesti vain kaksi ja puoli minuuttia, mutta se riitti valokuvaaja Jim Richardsonille, joka ehti ikuistaa Kansasin Flint Hillsiä piiskaavan sateen ja tuulen.
04.12.2011.
YK:n raportin mukaan kuluva vuosi yltää mittaushistorian kymmenen lämpimimmän joukkoon.
14.11.2011.
Belizen Cara Blanca tunnetaan kauniista makean veden luolistaan. Nyt alueella on tehty merkittävä löytö.
20.10.2011.
Tulivuoresta purkautuva laava ja kaasu värjäävät Kanariansaarilla meriveden limenvihreäksi ja ruskeaksi.
09.10.2011.
Saturnuksen Enceladus-kuun lumigeysirit peittävät kiertolaisen pinnan "puuterilumella, joka on hienointa, mitä laskettelija voisi toivoa", sanoo planeettatutkija.
08.10.2011.
Kuvassa komeilee kieltämättä muhkea kuuraparta, joka ei kuitenkaan ole lähtöisin sen paremmin tontusta kuin muustakaan karvaisesta satuolennosta.
Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.
Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.
Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.
Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?