31.12.2011.
Kleopatran tarina on täynnä vallanhimoa, romantiikkaa ja kuihtuvan hallitsijasuvun epätoivoa.
26.12.2011.
Ensimmäiset kärrynpyörät ilmaantuivat Lähi- ja Kaukoidän maanviljelykulttuureihin 3000-luvulla ennen ajanlaskumme alkua.
19.12.2011.
Mustaparran laiva on levännyt merenpohjassa lähes 300 vuotta, mutta nyt Queen Anne’s Revengen hylystä on nostettu pintaan toistaiseksi painavin esine: 900-kiloinen ankkuri.
03.12.2011.
Gizan pyramidit ovat kiehtoneet ihmismieliä jo yli 4 000 vuotta. Niitä käy yhä edelleen katsomassa päivittäin tuhansia turisteja.
23.11.2011.
Maapallon väkiluvun arvioidaan paisuvan yhdeksään miljardiin vuoteen 2045 mennessä. Ison hautavajoaman alue näyttää jo mallia tuleville tapahtumille.
20.10.2011.
Haitilainen piparkakkutalo, palatsiraunio keskellä kiinalaista miljoonakaupunkia ja koruton lontoolainen betonikolossi ovat World Monuments Watchin 12 vaarantuneen kulttuuriaarteen listalla vuonna 2012.
10.09.2011.
11. syyskuuta 2001 kello 9.03 United Airlinesin lento 175 törmäsi World Trade Centerin etelätorniin.
31.07.2011.
Ramadan alkoi tänä vuonna 1. elokuuta. Miksi muslimit paastoavat koko kuukauden?
28.07.2011.
Varhaisimmat todisteet kirjoitusjärjestelmästä ovat sumerilaisten savitaulut.
18.07.2011.
Uutisia eri puolilta maailmaa – joka viikko sähköpostiisi.
Tilaus: Lähde mukaan maailmanympärimatkalle, koe upeat kuvat ja lue juttuja ihmisitä, luonnosta ja tutkimuksesta.
Tilaus: Pakkasta, sadetta vai aurinkoa? Tyylikäs sääasema kertoo päivän sään. Tilaa National Geographic, saat 2 numeroa hintaan 6,90 euroa. Lisäksi saat sääaseman.
Valokuvat: Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Energia: Ranskalaisinsinööri kaavailee jääkuljetuksia Pohjois-Amerikasta Länsi-Afrikkaan.
Teknologia: Milloin rakennettiin ensimmäinen laskukone?